Juttuja tältä viikolta

Meillä on ollut taas aika touhukas viikko. Yritän aina nähdä mahdollisimman paljon kavereita tai käydä eri paikoissa ettei Luca ehdi tylsistyä kotona, mikä aiheuttaa ei-toivottua käytöstä niin aktiiviselta pojalta.

Viime maanantai-iltana kävin kaverin kanssa kaksi tuntia kestävällä Horror walk- kävelyllä jossa kierreltiin ympäri Helsinkiä oppaan johdolla, joka kertoi rikos- ja kummitusjuttuja ja salaliittoteorioita. Oli ihan mielenkiintoinen mutta sitä jännitystä olisin odottanut enemmän. Pojat oli sen aikaa Erickin kanssa kotona ja hyvin oli mennyt, molemmat nukkuivat kun tulin kotiin ysin jälkeen.

Keskiviikkona oli aamusta Sisun 8kk- neuvola ja lääkäri ja klo 14 käynti mun psyk. sairaanhoitajalla. Tämä kerta oli viimeinen mutta ensi viikolla on vielä lääkärinaika lääkearviointiin. Toivottavasti saisin luvan alkaa pikkuhiljaa vähentämään ja jossain vaiheessa lopettaa kokonaan mutta se on monen kuukauden juttu. Iltapäivällä menin kaverin luo ja sieltä kotiin, Luca oli yön isällään joten ei tarvinnut huolehtia tarhasta hakemisesta ja ilta oli vähän iisimpi joten sain tilaisuuden aloittaa kirjottamisen. Olen niin kaivannut tätä ja tuntuu ihanalta päästä taas vauhtiin!

Perjantaina meillä kävi kotipalvelun täti viemässä Lucan ulos kahdeksi tunniksi, Erick oli Sisun kanssa ja mä sain nukkua. Senkin suhteen oli viimeinen kerta tällä viikolla, nyt kun E on kotona niin sovittiin että joka perjantai hän vie pojat ulos pariksi tunniksi jotta saan levätä vähän. Sen jälkeen lähdin Lucan kanssa kahdestaan ratikkamuseoon. Mulle on tärkeää viettää aikaa kaksin Lucan kanssa välillä, oltiin niin tiiviisti yhdessä sen 3 vuotta ja nyt tarhan aloituksen ja Sisun kanssa sitä aikaa ei ole niin paljoa.

Tänään Sisu täytti 8 kuukautta ja sen kunniaksi hän oppi eilen nousemaan istualleen itse, onnea rakas <3 Meillä oli iltapäivällä kaverin lapset (6kk ja 3v) hoidossa muutaman tunnin, se meni oikein kivasti ja parin viikon päästä mä ja E saadaan aikaa kaksin kun tuo äiti tulee katsomaan meidän poikia pariksi tunniksi. Eipä ollakaan vielä oltu kahdestaan Sisun syntymän jälkeen, luksusta (:

Lopuksi taas kuva läppäristä, tadaa!

Hyvää yötä <3

Voi masis.

Vihdoin ehdin istua hetken alas ja kirjoittaa. Oon ottanut paineita juuri tästä ensimmäisestä tekstistä, että mitä pitäisi kertoa ja kiinnostaako ketään. Mutta sitten ajattelin että koska kirjoitan lähinnä itselleni, en niinkään välitä kuinka moni lukee ja kirjoitanko kiinnostavista aiheista. Tämä blogi on mulle keino purkaa ajatuksia ja tunnelmia, varsinkin näin masennusjakson aikaan.

Siitä päästäänkin tähän masikseen. Tämä on nyt mun kolmas masennusjakso. Ensimmäinen alkoi 2009 ollessani 19-vuotias ja sen laukaisi vaikea ero silloisesta poikaystävästä. Kävin psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa muutaman kuukauden ja aloitin lääkityksen jota syön edelleen.

Toinen masennuskausi alkoi 2012, en oikein tiedä mikä sen aiheutti mutta kävin taas juttelemassa ja olin 10 viikkoa päiväsairaalassa hoidossa. Silloin odotin esikoistani exäni kanssa. Luca syntyi sitten kesäkuussa 2014 ja erosin hänen isästään vuonna 2015. Olin Lucan kanssa kotona 3 vuotta ja se oli ihanaa aikaa uhmaan ja kuopuksen syntymään saakka, hah. Luca aloitti tarhan tämän vuoden elokuussa ja voi miten se on helpottanut arkea!

Tässä välissä olleet 3-4 vuotta ovat olleet aikalailla oireettomia (jokaisellahan on alakuloisia tai vaikeita aikoja sillointällöin mutta osaan erottaa ne "oikeasta" masennuksesta) mutta nyt tänä syksynä se iski taas. Tuli niitä itsetuhoisia ajatuksia, haluttomuutta/innottomuutta, ärtyisyyttä. Siispä varasin taas ajan psyk. sairaanhoitajalle jonka luona olen nyt käynyt n. kolme kuukautta, ja sen lisäksi käyn kerran viikossa eräässä ryhmässä jossa on neljä muuta äitiä joilla on masennusoireita. Käydään läpi Depressiokoulu-kirjaa eli joka päivä on tehtävä töitä itsensä kanssa ja mietittävä oloaan ja hyvinvointiaan.

Nykyisen mieheni tapasin samana vuonna kun erosin Lucan isästä, ja pian oltiinkin jo naimisissa ja minä raskaana. Toinen poikani Sisu syntyi helmikuussa 2017 ja ensimmäiset puolivuotta olin yksin kotona lasten kanssa arkipäivät kun mies oli töissä muualla. Luulen että sen ajan stressi ja ahdistus pääsi purkautumaan nyt syksyllä kun mies on kotona eikä tarvitse olla yksin niin vahva.

Mutta nyt on saatu purkkiin ensimmäinen teksti. Minä, Linda 27v, kahden pojan äiti ja kenialaisen miehen vaimo.

Tervetuloa <3